"Miten voin auttaa rouvaa?"Äh! Hän kutsui minua rouvaksi! Kuka hän luuli olevansa, ajattelin kimpaantuneena, vaikka minä oikeastaan olinkin rouvasihminen. Katsoin... Læs mere
Lääketieteen opintoni olivat kestäneet nyt neljä vuotta, ja olin alkanut hieman rupsahtaa ja kerryttänyt muutamia epätoivottuja kiloja. Opettajani vihjasi minulle... Læs mere
Linda johdatteli minut pehmeälle matolle, jolle hän asetteli minut polvistumaan. Ennen kuin ehdin ajatella, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua, alkoi kaiuttimista... Læs mere
Syntymäpäiväni eteni upeissa merkeissä. Suurin, ikälukuni mukaisin numeroin koristellut kortit, ystävien ja perheen antamat lahjat sekä makoisa kermakakku olivat... Læs mere
Mitä hyötyä havainnoistani olisi, jos ne eivät olisi täysin mieluisia? Onneksi minun ei tarvinnut enää murehtia siitä.Minua ihmetytti, ettei heitä ollut mietityttänyt... Læs mere
Kävelin pitkin läpikotaisin tuntemiani katuja, jotka tunsin opiskeluajoiltani lähes 25 vuotta sitten. Olin kuin kotonani näillä kulmilla, Seinen rannalla leveillä... Læs mere
Hän kätki pohjattoman uteliaisuutensa kohteliailla ja kiehtovilla kysymyksillä, myöntyväisillä nyökkäyksillä ja eläväisellä kehonkielellä.Kahden alkuruoan ja... Læs mere
"Olivatko he todella akrobaatteja?" keskustelukumppanini kysyi.Kaksoset todella olivat, ja he olivatkin kaksi kuukautta töissä... Læs mere
Kuulin askeleet portaikossa, kopisevat korot, sitten oveen koputettiin. Kuivasin käteni housuihini, suin hiukseni peilin edessä ennen kuin vedin henkeä sisään ja avasin... Læs mere
"En tahtonut säikäyttää." Hänen äänensä oli matala ja lämmin, hunajainen. Villin hunajainen. Hän oli metsänjumala, jonka hyvät henget olivat lähettäneet luokseni,... Læs mere
Hän hymyili silmillään ja silitteli miehensä hartioita, tarrasi tätä niskasta kieräyttäessään itsensä selälleen ja painoi tämän itseään vasten. Peter painoi... Læs mere
Hotelli oli pieni, siisti ja kodikas, aktiviteettimahdollisuudet olivat kiitettävät ja käytävien seiniä koristivat kultakehyksiset peilit ja klassiset maalaukset.... Læs mere