Gudrun-tädin pölyinen piha näytti juuri siltä kuin sen muistinkin pitkiltä, laiskoilta lomilta koulusta. Kuin aika olisi pysähtynyt. Navetasta minua kohti asteli... Læs mere
Marion on jo rannalla, eikä tuoksu muutenkaan ole hänen. Marionin hajuvedet ovat erilaisia, kalliita parfyymeja, ja tunnistan niistä jokaisen. Mikään niistä ei ole se tuoksu,... Læs mere
En ole koskaan ennen ollut Suomessa. Sen lisäksi, että tehtäväni täällä on haastava, tulen kokemaan Suomen myös läheisellä tavalla. Yhtiö on päättänyt, että majoitun... Læs mere
Minulla oli syntymäpäivä, ja tiedossa oli mukava koti-ilta. Olimme vetäneet verhot ikkunoille ja himmentäneet valoja, sytyttäneet takan ja varustautuneet leluinemme,... Læs mere
"Sinusta on tullut niin lipevä suustasi, Walter. Et ollut sellainen viime tapaamisella. En vain voi olla punastumatta kaikesta, mitä sanotkin!"Hänen huulensa... Læs mere
Viimeinen vuosi oli ollut suoraan sanoen täysi katastrofi. Hän oli uskonut elämänsä hymyilevän, sillä hänellä oli mies, jota hän rakasti, sekä asunto ja työpaikka... Læs mere
Kerran, useiden kuukausien jälkeen, pitkän ja tuskallisen treenin päätteeksi hän soi minulle ohimenevän katseen. Hyvin nopean. Mutta vain yhden vilkaisun. Tunsin kyllä katseen... Læs mere
Tohtori H. Mysenistä on terävä mies. Vaikka hänen lääkärinvastaanottonsa onkin suhteellisen vaatimaton, on tuskin mitään sellaista, mitään ongelmaa, minkäänlaista, jonka... Læs mere
"Tule tänne, pikkuinen." Hänen äänensä oli melkein lempeä. Hän nousi hitaasti istumaan pitäen minua herkeämättä silmällä. Tämä oli neljäs tapaamisemme, ja joka kerta kehoni... Læs mere
Hänen katseessaan on jotain rauhoittavaa ja hänen hymynsä viehättää, ja kaikki lankeavat hänen pauloihinsa. Kaiken lisäksi hänen persoonansa on täynnä... Læs mere
Se tapahtui lämpimänä, letkeänä kesäpäivänä lomani alkupuolella. Ilma oli pilvipoutainen ja kuivakka, joten kuljin pelkissä shortseissa ja t-paidassa yksin hyvin... Læs mere
Mieheni oli työskennellyt jo pitkään paljon ja raskaasti. Hän lähti ovesta ulos jo kuuden aikaan, eikä koskaan tullut kotiin ennen iltakahdeksaa. Oma työni piti minut... Læs mere