Pakkomielle seksiin turmelee ihmiskunnan, ja jotain on tehtävä. Lestadilla, Xuangilla ja Salazarilla on vastaus: LeXuS. Heidän yhteisistä ihanteistaan ja... Læs mere
”Koko keho alkoi kohisemaan mielihyvästä. Kuin useat kihelmöivät värähdykset olisivat kertautuneet kehossani samanaikaisesti.” Lisa ei muista sellaista aikaa,... Læs mere
Lukion viimeisenä lukukautena Violan on muutettava äitinsä ja äidin ranskalaisen miehen kanssa Pariisiin. Onneksi Alexandre sattuu olemaan laittoman... Læs mere
Beatrice ei tiedä, mitä haluaa elämällään tehdä. Ystävien perustaessa perheitä hän tuntee itsensä yhä aivan liian nuoreksi ja seikkailunhaluiseksi. Silti hän harvoin... Læs mere
"Peter hymyili ja suuteli minua uudelleen. Hän työnsi kaksi sormeaan pilluuni ja liu’utti peukaloaan kiimasta paisuneen klitorikseni päällä."Yleensä kun... Læs mere
"Junan tärinä tuntui ihanalta takapuolta vasten, ja moottoreiden jylinä peitti luultavasti osan äänistämme. Ainakin toivoin niin liukuessani ulos farkuista,... Læs mere
Camilla aikoo matkustaa Berliiniin tervehtimään ystäväänsä Jessicaa, ja Jessica lupaa, että Saksassa on paljon komeita kundeja. Camilla tajuaa, että siitä on kauan, kun... Læs mere
Kuten kaikkien belgramilaisten, myös Satien elämä on LeXuSin säätelemää. Mutta entä jos LeXuS on tehnyt väärän valinnan? Koska Satie ei ole tyytyväinen... Læs mere
"Avaan suuni ja annan kieleni liukua häpeämättömästi hänen sormensa yli, suudellen sitä uudestaan ja uudestaan.’Olen etsinyt sinua niin kauan’, sanon. Ääneni värisee... Læs mere
On talvi, melkein joulu, ja Lilly näkee vihdoin Isabellan uudelleen. He ovat viettämässä joulua yhdessä pienessä mökissä metsässä, jossa he ovat tavanneet ja... Læs mere
"Nojasin hitaasti vielä edemmäs ja laitoin toisen käteni Klausin karvaiselle, kiinteän lihaksikkaalle reidelle. Hän voihkaisi. Liu’uin ylöspäin, kunnes... Læs mere
"Patrik katsoi ympärilleen vaisusti. Kuin ajatusten ja tunteiden virta olisi ohittanut hänen tajuntansa. Hän laski päänsä käsiinsä. Hän asetti jalkansa... Læs mere