Juuri ennen kurssin aloittanutta esittelykierrosta olin kiinnittänyt huomiota pitkään naiseen, joka erottui joukosta kuin flamingo harmaasorsaparven keskellä. Rakastuin Lisaan... Læs mere
Kun olimme kaikki päässeet sisälle, sulki Julia oven perässämme. Sitten hän astui olohuoneeseen ja jäi paikalleen sanomatta sanaakaan. Jimmy ja minäkään emme... Læs mere
Kuulin askelia, he olivat tulossa, kunniavartiokomppania. He kulkivat pitkin punaisia muureja, jotka suojasivat tätä valtaisaa mahdin pesää – Kremliä – Venäjän... Læs mere
Katsahdin vaimoani sivusilmällä. Hän oli hyvin kaunis ja hän näytti huomattavan nuorekkaalta 45-vuotiaaksi. Hänessä oli vielä jotakin nuorekasta, sillä hän tapasi... Læs mere
"Seuraavana aamuna Cillaa nolostutti ja hän halusi keskeyttää puuhamme, kun kävin hänen päällensä. Portaissa ei ollut vielä kuulunut ääniä, joten naapurikamarissa täytyi vielä... Læs mere
He olivat ajaneet alas rannalle pois yön seurasta. Monet ihmiset eivät olleet huomanneet, etteivät he olleet paikalla niin myöhään. Ranta oli kaunis. Kesäyön valo sai... Læs mere
Pöytä oli katettu; kaikki oli valmista. Mies katseli naista käytävän toisessa päässä. Nainen hyöri silti vielä keittiössä, vaikka oli vaihtanut vaatteetkin jo kauan sitten.... Læs mere
Astuessani ulos viileään ilmaan näin miehen. Hän istui piknikpöydän päädyssä ja näytti odottavan jotakuta. Katsoin ympärilleni, mutta näin vain oman autoni ja yhden... Læs mere
Keijukaisen iho hohkasi viattomuutta. Hänen silmänsä olivat suuret ja tarkkaavaiset, ja hänen suipot korvansa saivat hänet näyttämään tarkkakuuloiseltakin. Lanteille... Læs mere
Löysin naisen perimmäisestä nurkasta. Useista värikkäistä lyhdyistä huolimatta hän oli lähes täysin pimennossa. Hän nojasi kaiteeseen ja katseli järvelle, joka... Læs mere
Se tapahtui lämpimänä, letkeänä kesäpäivänä lomani alkupuolella. Ilma oli pilvipoutainen ja kuivakka, joten kuljin pelkissä shortseissa ja t-paidassa yksin hyvin... Læs mere
Juuri ennen kurssin aloittanutta esittelykierrosta olin kiinnittänyt huomiota pitkään naiseen, joka erottui joukosta kuin flamingo harmaasorsaparven keskellä. Rakastuin Lisaan... Læs mere