"Johan pani häntä kovaa, ja kun hän veti kalunsa ulos, joku muista miehistä tuli heti hänen tilalleen. Sofiella ei ollut aavistustakaan, kuka häntä pani, mutta sillä ei ollut... Læs mere
"Kurkistan otsakiehkurani alta ja kohtaan lopultakin hänen katseensa. Sillä hetkellä tiedän olevani mennyttä. Hän astahtaa sanaakaan sanomatta sisään ja lukitsee... Læs mere
Balettitanssija Anyalle tanssi merkitsee kaikkea. Hänen kehonsa on instrumentti, jota hän hallitsee täydellisyyteen saakka, eikä hän milloinkaan menetä kontrollia... Læs mere
Kuudes ja viimeinen osa kuuman aistikkaasta sarjasta, joka kertoo todellisen naisen eroottisista seikkailuista.Sarjasta:"Haluan kertoa tarinan elämästäni. Tai... Læs mere
"Silmäkulmastani näin, että Mia nuolaisi huuliaan kuin kannustaakseen. Mumisin jotain. En edes itse tiennyt, mitä halusin, paitsi että oli hirvittävän kiihottavaa... Læs mere
"Lopulta hän ei enää hallinnut itseään, vaan suuteli minua intohimolla, joka tuntui lymynneen pitkään tukahdutettuna. Tuntui, että hän löysi vasta nyt... Læs mere
"Mies liukuu hitaasti sisään ja siirtää samalla osan painostaan päälleni, minkä seurauksena oma vartaloni painuu kovemmin Sofiaa vasten, ja taistelen pidätelläkseni... Læs mere
Vanessa elää kaksoiselämää. Yhdellä viikolla hän hoitaa lapset, valmistelee heidän päivänsä ja vie heitä harrastuksiin. Toisella viikolla hän muuttuu villiksi,... Læs mere
Enzo, Liam, Oscar, Ari, Ronaldo ja Knut pelaavat jalkapalloa paikallisessa edustusjoukkueessa. Futis on heille enemmän kuin intohimo, se on koko elämä. Pukuhuoneessa he... Læs mere
Balettitanssija Anyalle tanssi merkitsee kaikkea. Hänen kehonsa on instrumentti, jota hän hallitsee täydellisyyteen saakka, eikä hän milloinkaan menetä kontrollia... Læs mere
Lisa on saanut tarpeekseen elämästään Skivessä ja etsii töitä showtanssijana kööpenhaminalaisesta yökerhosta. Työhaastattelu sujuu hyvin, ja odotuksia ja... Læs mere
Sofille on tarjottu elokuvaroolia, ja hänen iloaan on vaikea kuvailla. Eikä vähiten siksi, että vastanäyttelijä vaikuttaa terävältä, intohimoiselta – ja seksikkäältä –... Læs mere